Tutkimusseminaari Tallinnassa

IMG_20181010_115611Tallinna.jpg

KEHU:n koulutusohjelmia rakennetaan vahvasti tutkimustietoon nojaten ja hankkeen alla onkin tekeillä kolme väitöstutkimusta ja seitsemän Pro gradu -tutkielmaa. Syksyn aluksi oli aika lyödä nämä viisaat päät yhteen ja kokoontua jakamaan tutkimuskuulumisia. Astuimme siis laivaan ja suuntasimme kokan kohti Tallinnaa!

Polkaisimme aamun käyntiin Sirken vetämillä improvisaatioharjoituksilla sellaisella rytinällä, että laivan henkilökunta kävi vaivihkaa sulkemassa kokoustilamme oven… Loppumatka sujui kylläkin hieman hillitymmin seminaariesitelmien parissa. Tallinnassa suuntasimme yliopistolle, jossa pääsimme tutustumaan opettajankoulutuksen tiloihin ja sen innovatiivisiin oppimisympäristöihin. Saimme myös käyttöömme yhden luokkatilan, jossa jatkoimme seminaaria ja toistemme tutkimusaiheisiin tutustumista loppupäivän, kunnes oli aika suunnata kohti kotimatkaa ja laivan buffetpöytää.

-Miia

Saat lisää tietoa luokkahuonevuorovaikutukseen liittyvistä tutkimuksistamme seuraamalla tätä blogipalstaa, jossa kerromme kukin vuorollamme omasta aiheestamme ja tutkimuksemme etenemisestä.

Miia Kaasinen